Tulosta

Tutkimus:
Sinkki, seerumista (Päijät-Häme)

Luokitus:
Alihankittavat, Kemia

Käyttöönottopäivä:
1.6.2021

2639 • S -Zn

Indikaatiot

Sinkin puutoksen diagnostiikka ja saannin arviointi.
Työperäisen sinkkialtistuksen seurantaan suosittelemme U -Zn -määritystä.

Suorituspaikka
VITA laboratorio (LADR, Labor Dr. Kramer & Kollege)

Tiedustelut
Päijät-Häme: näytteiden lajittelu ja lähetys, p. (044 440) 6123.

Näyte
6 ml verta hivenaineputkeen (BD Vacutainer, Trace Element Serum). Ennen varsinaista näytteenottoa otetaan yksi ylimääräinen putki verta, että ihon pistoskohta ja neula huuhtoutuvat. 2 ml seerumia (minimi 1 ml) erotetaan kaatamalla 1 tunnin kuluessa Vacuetten valkokorkkiseen hivenaine-siirtoputkeen. Vältettävä hemolyysiä ja lipeemisyyttä. Näyte säilyy yhden viikon jääkappissa, pitempiaikainen säilytys pakastettuna. Seeruminäyte lähetetään huoneenlämpöisenä.

Menetelmä
Liekki-atomiabsorptiospektrofotometrinen (AAS)

Tekotiheys / kesto
Tulos valmiina 1 -2 viikon kuluessa

Viitearvot, tulkinta
Altistumattomien viiterajat:
Aikuiset: 9-18 µmol/l
Lapset (alle 17 v): 7.7-15 µmol/l

Pienentyneitä seerumin sinkkipitoisuuksia tavataan raskauden aikana, infektioissa, malnutritio- ja malabsorptiotiloissa sekä pitkäaikaisessa parenteraalisessa ravitsemuksessa. Puhdas dietäärinen sinkinpuutetila on verraten harvinainen. Vaikeiden palovammojen yhteydessä lisääntynyt sinkin menetys näkyy pienentyneenä seerumitasona. Kantajaproteiinien, erityisesti albumiinin, pitoisuuden laskeminen näkyy myös pienentyneenä seerumin sinkkipitoisuutena. Perinnöllisessä akrodermatitis enteropathicassa seerumin sinkkipitoisuus on pieni, mikä johtuu heikentyneestä absorptiosta. Altistuminen sinkkihuuruille tai -savuille (tavallisimmin sinkkioksidi) voi aiheuttaa äkillisen metallikuumeen (sinkkikuume).

Yleistä
Sinkki on elimistölle välttämätön hivenmetalli. Se esiintyy monen entsyymin rakenneosana. Suurimmat sinkkipoolit ovat luusto ja lihaksisto. Suurimmat kudospitoisuudet tavataan ihossa, eturauhasessa ja silmän verkkokalvossa. Kudosten sinkki on melko huonosti käytettävissä sinkinpuutetiloissa. Päivittäinen sinkin tarve ravinnossa on noin 150 – 250 µmol, josta alle puolet imeytyy elimistöön. Verenkierrossa sinkki on sitoutuneena albumiiniin tai alfa2-makroglobuliiniin. Sinkin poistuminen elimistöstä tapahtuu pääasiassa suoliston kautta ja eritys virtsaan muodostaa vain noin 10 % absorboidusta määrästä.