Tulosta

Tutkimus:
KORTISOLI

Luokitus:
Kemia

Käyttöönottopäivä:
19.6.2018

2128 • P -Korsol

Johdanto

Kortisoli on lisämunuaisten tärkein glukokortikoidi, jonka eritystä säätelee aivolisäkkeen etulohkon tuottama ACTH negatiivisen palautemekanismin avulla. Plasman kortisolista noin 75 % on sitoutunut transkortiiniin, noin 15 % albumiiniin ja loppu on vapaana, biologisesti aktiivisena fraktiona. Plasman kortisolipitoisuus vaihtelee vuorokaudenajan mukaan ollen korkeimmillaan aamulla.

Indikaatiot

Hypokortisolismin erotusdiagnostiikka (primaarinen lisämunuaiskuoren vajaatoiminta/ hypopituitarismista johtuva sekundaarinen hypokortisolismi). Cushingin oireyhtymän diagnostiikka.

Potilaan esivalmistelu

Inhaloitavat kortikosteroidit pitäisi mahdollisuuksien mukaan tauottaa 48 tunnin ajaksi ennen näytteenottoa siten, että aamulääkkeen voi vielä ottaa 2 vuorokautta ennen tutkimusta. Suun kautta otettavat lyhytkestoiset ja kuuriluontoiset glukokortikoidilääkitykset tulisi olla lopetettu vähintään viikko ja mieluiten kaksi viikkoa ennen plasman kortisolimääritystä. Hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaistason eli HPA-akselin kliinisesti merkittävä lama on todennäköinen, mikäli potilas on saanut yli kuukauden ajan enemmän kuin 10 mg prednisonia tai prednisolonia vuorokaudessa. Suuremmilla annoksilla HPA-akseli vaimenee jo aiemmin.

Estrogeenivalmisteiden käyttö nostaa kortisolipitoisuutta ja vaikeuttaa tuloksen tulkintaa, minkä vuoksi lääkitys on suositeltavaa tauottaa vähintään muutama viikko ja mieluiten kuukausi ennen kortisolimääritystä.

Kortisolin vuorokausirytmi on herkkä stressin vaikutukselle. Vuorokausivaihtelua ei pitäisi tarkastella sairaalaan tulopäivänä ja samanaikaisesti tulisi välttää muita rasittavia tutkimuksia.

Näyteastia

Litiumhepariinigeeliputki 5/3 ml

Näyte

1 ml (vähintään 0.5 ml) plasmaa. Aamunäyte otetaan klo 8 – 9 ja vuorokausivaihtelua seurattaessa iltanäyte otetaan aikaisintaan klo 16, mieluiten klo 20.

Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely

Näytteen voi lähettää huoneenlämmössä. Erotettu plasma säilyy jääkaappilämpötilassa viikon ajan. Pidempiaikainen säilytys ja lähetys pakastettuna. Näytteen saa pakastaa vain kerran.

Menetelmä

Elektrokemiluminesenssi (ECLIA)

Tulos valmiina

Arkipäivisin samana päivänä.

Viiteväli

aamuarvot 170 – 500 nmol/l
iltapäiväarvot noin puolet aamuarvoja pienemmät

Huom. Menetelmässä tapahtunut reagenssi- ja viitearvomuutos 7.10.2015, mikä laskenut tulostasoa 20 – 30 %.

Menetelmävertailutaulukko

Tulkinta

Aamukortisolitaso yli 250 nmol/l poissulkee hypokortisolismin, mutta yleensä arvot yli 210 nmol/l ovat normaaleja. Keskiyön kortisoli yli 150 nmol/l sopii kortisolin liikaeritykseen kuten Cushingin oireyhtymään.

Lievästi viiterajan alittavia kortisolin aamuarvoja tavataan satunnaisesti myös terveillä henkilöillä. Kortisolin aamuarvon ollessa lievästi alentunut suositellaan kontrollinäytteen ottamista.

Matalia kortisoliarvoja tavataan lisämunuaisen kuorikerroksen ja aivolisäkkeen vajaatoiminnassa sekä imeväisillä, joilla kortisolierityksen vuorokausirytmi ei ole vielä vakiintunut. Nämä tilat voidaan erottaa mm. ACTH-kokeen avulla. Alkavassa Addisonin taudissa kortisoliarvot saattavat olla vielä viiterajoissa. Lisämunuaisen kuorikerroksen ja aivolisäkkeen hyperfunktiossa plasman kortisolin arvot eivät välttämättä nouse viitearvojen yläpuolelle, mutta kortisolin vuorokausivaihtelu häviää.

Virhelähteet

ACTH, stressi, vaikeat vammat, postoperatiiviset tilat, hypoglykemia, asidoosi, vaikeat infektiot ja fyysinen rasitus nostavat arvoja. Estrogeenivalmisteet ja raskaus nostavat transkortiinin määrää, jolloin plasman kortisolipitoisuus suurenee.

Potilaalle annettu hydrokortisoni, metyyliprednisoloni, prednisoni ja prednisoloni voivat virheellisesti nostaa mitattua kortisolipitoisuutta. Myös glukokortikoideja sisältävät paikallisvoiteet ja muut kortikosteroidivalmisteet saattavat häiritä määritystä. Prednisolonia muodostuu esim. budesonidin metaboliatuotteena. Deksametasoni ei häiritse kortisolimäärityksiä.