Tulosta

Tutkimus:
LIPOPROTEIINI (a)

Luokitus:
Alihankittavat, Kemia

Käyttöönottopäivä:
23.5.2016

4144 • fS-Lipo(a)

Johdanto

Lipoproteiini (a) [Lp(a)] koostuu normaalista low density lipoproteiini- eli LDL-partikkelista, jonka apolipoproteiini B -osaan on kiinnittynyt ylimääräinen proteiiniosa, apoproteiini(a). Lp(a) esiintyy useina polymorfisina muotoina, joiden rakenne ja pitoisuus ovat geneettisen säätelyn alaisia. Pitoisuuserot johtuvat pääasiassa yhteen geenilokuksen paikantuvasta polymorfiasta, jonka aiheuttaa kuusi yleisesti väestössä esiintyvää alleelia (alleeleja tunnetaan kaikkiaan yli 20). Lp(a) on rakenteellisesti sukua plasminogeenille, joka puolestaan on fibrinolyyttisen järjestelmän tärkeä komponentti, Lp(a) voi toimia yhdistävänä tekijänä ateroskleroosin ja tromboosin välillä. Lp(a) on useissa epidemiologisissa tutkimuksissa osoittautunut voimakkaaksi ja itsenäiseksi valtimonkovettumataudin vaaratekijäksi. Lp(a):ta on myös ihmisen verisuonen seinämiin kertyvissä plakeissa. Ulkomaisissa tutkimusaineistoissa hyper-Lp(a) todetaan noin 5-10%:lla angiografisesti todetuista sepelvaltimotautia sairastavista potilaista.

Indikaatiot

Dyslipidemioiden tarkempi selvittely, hyper-Lp(a), kardiovaskulaarisairauksien riskin arviointi.

Potilaan esivalmistelu

10 – 14 tunnin paasto.

Näyteastia

Seerumiputki 5/4 ml

Näyte

1 ml paastoseerumia

Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely

Näyte lähetetään alihankintalaboratorioon huoneenlämmössä mieluiten näytteenottopäivänä. Ennen lähettämistä näytettä voi säilyttää jääkaappilämpötilassa 4 vrk.

Ei pakastesäilytystä tai -lähetystä eli näyte ei saa jäätyä kuljetuksenkaan aikana.

Menetelmä

Turbidometria

Tulos valmiina

Viikon kuluessa näytteen saapumisesta alihankintalaboratorioon.

Viiteväli

alle 300 mg/l

Tulkinta

Lp(a)-määrityksen arvo yksittäisen suomalaispotilaan valtimonkovettumataudin mittarina on epäselvä. Vaara korostuu, jos LDL-kolesterolin pitoisuus on samanaikaisesti myös poikkeavan korkea. Hyper-Lp(a) on ilmeisesti tärkeä valtimotaudin lisätekijä familiaalisessa hyperkolesterolemiassa.