Bioanalyytikkokoulutus käynnistyy Savonian ja Fimlabin yhteistyönä
Bioanalyytikoista on Suomessa huutava pula. Savonia-ammattikorkeakoulun ja Fimlabin yhteistyössä toteuttama satelliittimuotoinen koulutus tarjoaa mahdollisuuden myös työn ohella opiskeluun.
Savonia-ammattikorkeakoulussa on mahdollista suorittaa bioanalyytikon AMK-tutkinto niin sanottuna satelliittikoulutuksena. Koulutus toteutetaan yhteistyössä Fimlabin kliinisten laboratorioiden kanssa Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Opinnot ovat päätoimista päiväopiskelua ja sisältävät läsnäolovelvoitteista opetusta, mutta teoriaopetus tapahtuu etäopetusteknologiaa hyödyntäen. Opintoihin liittyvät harjoittelut suoritetaan Fimlabin toimipisteissä.
Elokuussa 2022 alkava koulutus on jatkoa aiemmalle kokeilulle. Pilottivaiheen bioanalyytikoista osa on jo valmistunut ja loputkin valmistuvat keväällä ja siirtyvät työelämään. Yksi jo valmistuneista on Anne Pönkä. Hän törmäsi koulutukseen sattumalta LAMKin sivuilla ja haki mukaan koulutukseen.
– Vaikka töissä käyvälle ja perheelliselle opintojen alku tuntuikin melko vaativalta, motivaatio pysyi hyvin yllä. Opinnot itsessään olivat todella mielenkiintoisia, ja aiemmasta tietojenkäsittelyn tradenomin koulutuksesta oli hyötyä etenkin etäjärjestelmien hallinnan ja tiedonhaun taitojen näkökulmasta, Pönkä kertoo.
Pönkä pääsi tutustumaan Fimlabiin harjoitteluiden myötä ja hän työllistyikin jo ennen valmistumista talvella 2021. Nyt Pönkä työskentelee Fimlabilla Kanta-Hämeen keskussairaalan diagnostiikassa. Siirtymä opinnoista työelämään kävi Pöngän mukaan sujuvasti.
– Ilman satelliittiopiskelumahdollisuutta en olisi nyt tässä. Asiat etenivät luontevasti, ja opiskelijan näkökulmasta oli mahtavaa, että oppilaitos teki yhteistyötä potentiaalisen tulevaisuuden työnantajan kanssa, Pönkä summaa.
Fimlab kannustaa myös omia työntekijöitä jatkokouluttautumaan
Fimlab tekee yhteistyötä Savonian kanssa, sillä Päijät-Hämeessä ei ole omaa bioanalytiikan koulutusohjelmaa. Tarve uusille osaajille on kasvanut, kun Fimlab on levittäytynyt laajemmalle alueelle. Savonia on toteuttanut eri tutkintoja satelliittitoteutuksella jo pidempään, ja heidän osaamisensa tukee Fimlabin tavoitteita.
– Haluamme olla mukana vaikuttamassa opiskelijoiden kehittymiseen ja siksi tarjoamme myös harjoittelupaikkoja sekä täydellä sydämellä tehtyä ammattitaitoista opiskelijaohjausta. Näin opiskelijat pääsevät tutustumaan meihin työnantajana, ja uusien kollegoiden rekrytoiminen helpottuu etenkin niillä alueilla, joissa bioanalyytikkokoulutusta ei ole, kertoo Fimlabin HR Partner ja oppilaitosyhteyshenkilö Jaana Piikkilä.
Piikkilä muistuttaa, että koulutukseen voivat hakeutua myös jo Fimlabin riveissä työskentelevät. Esimerkiksi näytteenotossa työskentelevä lähihoitaja tai sairaanhoitaja on hyvä esimerkki jatkokoulutukseen lähtijästä. Kouluttautuminen bioanalyytikoksi takaa tällaiselle työntekijälle laajemmat mahdollisuudet sijoittua eri työtehtäviin Fimlabin sisällä, mikä on hyvä ratkaisu niin työntekijän itsensä kuin työantajan kannalta.
Työn ja opintojen yhdistäminen ei ole välttämättä se helpoin ratkaisu, mutta tutkintoon kuuluvat lähiopetusviikot huomioidaan Fimlabin työvuorosuunnittelussa. Kuopiossa suoritettavia lähiopintoviikkoja on lukuvuodessa neljä, ja ne ovat Fimlabin työntekijöille palkallisia vapaita.
– Opiskelijoiden ja omien työntekijöiden ammatillinen kasvu on meille äärimmäisen tärkeää, joten helpotamme opiskelemaan lähtevien työntekijöiden arkea siinä missä voimme, Piikkilä vakuuttaa.
Tietoteknisistä taidoista hyötyä
Lokakuussa 2021 valmistunut Anne Pönkä on alanvaihtaja. Opintojen alussa hän työskenteli vielä vanhassa työssään myyntineuvottelijana, mutta siirtyi myöhemmin kesätöiden kautta Fimlabin työntekijäksi. Opintojen loppuvaiheessa työskentelyn ja opiskelun yhdistäminen helpottui.
– Oppiminen ei kuitenkaan lopu valmistumisen myötä. Olen itse päässyt laajentamaan osaamistani pikkuhiljaa ja tulevaisuudessa saan toivottavasti haastaa itseni aina uudelleen. Alalla on hirveästi mielenkiintoisia työllistymis- ja etenemismahdollisuuksia! Pönkä pohtii.
Muille koulutuksesta kiinnostuneille Pönkä haluaa muistuttaa, että etäopintoja helpottaa, jos omat tietotekniset taidot ovat valmiiksi hyvällä tasolla. Myöskään tukijoukkojen merkitystä ei tule väheksyä.
– Etenkin perheelliselle ja työn ohella opiskeleville on tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat tarvittaessa. Tutkinto ei tule helpolla, mutta se on kaiken vaivan arvoinen, Pönkä päättää.
Elokuussa 2022 alkava koulutus lyhyesti:
- Opiskelu alkaa 29.8.2022. Koko koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja
opiskeluaika on 3,5 vuotta. - Koulutusohjelma on pääsykokeeton.
- Sitovat ilmoittautumiset polkuopintoihin 23.5.–29.5.2022.
- Lahden ryhmään otetaan kahdeksan ja Hämeenlinnan ryhmään kuusi opiskelijaa.
Ilmoittautuminen koulutukseen on käynnissä 23.5.-29.5.2022 Savonia AMK:n avoimessa koulutuskalenterissa osoitteessa: https://www.savonia.fi/paivita-osaamistasi/avoin-amk-ja-avoin-yamk/koulutuskalenteri/. Hakusivu avataan 23.5.2022 klo 9 ja opiskelijat valitaan koulutukseen ilmoittautumisjärjestyksessä.