Johdanto

Normaalisti apiksabaanipitoisuuden seuranta ei ole tarpeen. Pitoisuuden määrittäminen on tarpeen erikoistilanteissa kuten epäiltäessä ali- tai yliannostusta ja haluttaessa tietää antikoagulaation aste esim. ennen päivystysleikkausta. Periaatteessa tutkimusta voi käyttää myös komplianssin tutkimiseen, mutta lääkkeen lyhyen puoliintumisajan takia tutkimus kertoo vain lääkkeen käyttämisestä lähiaikana.

Näyteastia

Lisäaineeton hukkaputki 5/4 ml

Hyytymistekijäputki 9NC /natriumsitraatti 3,2% / 0,109 M, 5/2,7 ml

Näyte

Poisheitettävä hukkaputki: 4 ml verta lisäaineettomaan hukkaputkeen tai 2,7 ml verta sitraattiputkeen

Varsinainen näyte: 2,7 ml verta sitraattiputkeen

Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely

Määritys voidaan tehdä primääriputkesta 4 tunnin kuluessa näytteenotosta. Muussa tapauksessa plasma erotetaan. Plasma säilyy 8 h huoneenlämmössä ja ainakin kuukauden pakastettuna. Ei jääkaappisäilytystä.

Menetelmä

Fotometrinen (synteettisen kromogeenisen substraatin avulla).
Menetelmä mittaa kuinka paljon potilaan plasma inhiboi hyytymistekijä X:tä (anti-FXa -aktiivisuus) ja tulos muutetaan apiksabaanipitoisuudeksi käyttämällä tunnettua apiksabaanivakiota.

Tulos valmiina

Päivystystutkimus

Viiteväli

Normaalisti plasmassa ei ole apiksabaania

Tulkinta

Menetelmän mittausalue on 20 – 500 µg/l.

Normaalisti lääkkeen pitoisuuden monitorointia ei tarvita: annosvaste on suhteellisen ennustettava. Maksimipitoisuus plasmassa saavutetaan yleensä 3-4 tuntia lääkkeenoton jälkeen ja lääkeaineen puoliintumisaika on normaalisti 12 h. P -aFXaApi -tutkimusta voidaan käyttää ongelmatilanteissa, mutta päätöksentekorajat ovat vielä vakiintumatta.

Virhelähteet

Tutkimus ei ole spesifinen apiksabaanille ja myös muut hyytymistekijä Xa:han vaikuttavat lääkkeet (esimerkiksi pienimolekyyliset hepariinit) näkyvät tässä tutkimuksessa vääränä pitoisuutena, vaikka potilasta ei olisi hoidettu apiksabaanilla.

Tutkimus ei sovellu anti-FXa-aktiivisuuden mittaamiseen andeksaneetti alfan antamisen jälkeen (menetelmä arvioi tällöin lääkepitoisuuden virheellisen suureksi). Näissä tapauksissa hoidon seurannan tulee perustua pääasiassa kliinisiin parametreihin.