Johdanto
Apinarokko on Orthopoxvirusten sukuun kuuluvan apinarokkoviruksen (Monkeypox virus, MPXV) aiheuttama infektiotauti. Samaan sukuun kuuluvat muun muassa lehmärokkovirus ja isorokkoa aiheuttava variolavirus. Apinarokkoa esiintyy pääasiassa Länsi- ja Keski-Afrikassa, jossa se leviää yleensä zoonoottisesti esim. jyrsijöiden välityksellä. Toukokuusta 2022 alkaen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on todettu apinarokkoa henkilöillä, jotka eivät ole matkustaneet alueilla, jossa apinarokkoa tavallisesti esiintyy.
Apinarokko tarttuu ensisijaisesti kosketustartuntana, mutta myös pisaratartunta tai tartunta esim. rakkulaeritteellä kontaminoituneiden vuodevaatteiden välityksellä on mahdollista. Klassinen taudinkuva muistuttaa isorokkoa, jossa alkuvaiheen yleisoireiden jälkeen ilmaantuu muutamassa päivässä rakkulainen ihottuma. Valtaosassa tapauksia oireet ovat lieviä tai kohtalaisia.
Tutkimusnimike 4608 viittaa kuntaliiton nimikkeistön mukaisesti Orthopoxviruksiin, mutta menetelmä on tarkoitettu ja epidemiologisen tilanteen mukaisesti validoitu ainoastaan apinarokkoviruksen osoittamiseen.
Indikaatiot
Apinarokko-epäily
Lähete/tutkimuksen tilaaminen
Sähköinen lähete, ja näytteen mukaan laitetaan lisäksi liite tai paperilähete (esim Fimlabin yleislähete https://fimlab.fi/wp-content/uploads/yleislahete_allman-remiss.pdf ), josta tulee ilmetä pyydetty tutkimus ja puhelinnumero, johon mahdollinen positiivinen vastaus soitetaan!
Hoitavien tahojen tulee soittaa apinarokkoepäilyissä ennen näytteenottoa Fimlabiin.
FIMLAB:
Pirkanmaa: näytteiden vastaanottoon p. 03–311 76536
Pohjanmaa: Fimlab Vaasan kliinisen mikrobiologian laboratorioon p. 06-213 2842
Keski-Suomi: Sairaala Novan ensiavun näytteenottaja p. 014-269 3193
Päijät-Häme: Kliininen mikrobiologia klo 7-20 p. 041-731 3778, Päivystysaikaan kemian päivystäjä klo 20-7 p. 044-719 5428
Kanta-Häme: päivystävä laboratoriohoitaja p. 041-732 0860.
Näyteastia
Copan UTM-putki
Näyte
-
Näyte otetaan ensisijaisesti rakkulaeritteestä/leesiosta.
-
Selvästi altistuneella yleisoireilevalla, jolla ei vielä ole ihottumaa voidaan tutkimus ottaa myös nielunäytteenä, mutta negatiivinen nielunäyte ei poissulje infektiota.
-
-
Näytteenotossa on huomioitava paikalliset suojautumisohjeet ja muut käytännön ohjeet, kuten näytteenottotila ja tila, jossa pakkaaminen suoritetaan.
-
Ennen näytteenottoa näyteputkiin laitetaan pyyntötarrat. Näytteenottaja pukee asianmukaiset suojavarusteet (suojatakki, suojakäsineet, hengityssuojain FFP2/3, suojalasit tai visiiri).
-
Näyte otetaan steriilillä dacron– tai nailontikulla hankaamalla rikotun rakkulan pohjalta tai leesiosta viruskuljetusputkeen (UTM-putki). Tikku jätetään putkeen (tikun vartta katkaistaessa tulee olla tarkkana ettei näytettä roiskahda putkesta ulos).
-
Sulje näyteputki napakasti.
-
Pyyhi näyteputken pinta 2% Erisan Oxy:llä.
-
Aseta näyteputki puhtaaseen kertakäyttömaljaan tai suoraan Falcon-putkeen.
-
Riisu muut suojaimet paitsi pään alueen suojaimet, desinfioi kädet.
-
Näyte/näytteet pakataan alla olevan ohjeen mukaan paikalliseseti sovitussa tilassa
-
On suositeltavaa ottaa vähintään kaksi erillistä näytettä ja mikäli rakkuloita on useita niin näytteitä kannattaa ottaa useammasta rakkulasta
-
Infektiolääkärin paikallisen ohjeistuksen mukaan rakkulaeritteistä pyydetään myös erotusdiagnostisia testejä. Esim. VZVNhO (1781) ja HSVNhO (1860) sekä harkiten osalta myös enterovirusnäyte EVirNhO (4392). Jokaista pyyntöä varten otetaan oma näyte ja ne pakataan/lähetetään yhdessä -PoxNho -näytteen kanssa. Tarkempia ohjeita muiden näytteiden ottoon liittyen ohjekirjan ohjeessa ”Apinarokko; muut tutkimukset, näytteet ja näytteiden käsittely sekä lähetys”
Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely
Näytteiden pakkaus:
- valitse lähetyspakkauksen (Pathopak) koko lähetettävän putkimäärän mukaan; 1 litran pakkaukseen mahtuu 4 Falcon-putkea, 2 litran pakkaukseen mahtuu 8 Falcon-putkea
- avaa Pathopak kartonkipakkaus ja tyhjennä sen sisältö (muovinen kuljetuspurkki, varoitustarra ja sinetöintitarra) työtasolle
- avaa muovinen kuljetuspurkki ja tyhjennä sen sisältö työtasolle (kuplamuovipussi ja imeytyshuopa 1 litran pakkauksessa, kuplamuovipussi, kuplamuovia ja imeytyshuopataskut 2 litran pakkauksessa)
- ota tavanomaista kuplamuovia sekä selluvanua lähettyville
- Laita näyteputket Falcon-putkien sisään ja sulje ne napakasti.
- mikäli näyte analysoidaan paikallisessa (Tampere) laboratoriossa ilman lähetystä talon ulkopuolelle, suljetaan kuljetusputkessa (Falcon) olevat näytteet suuremman salpapussin sisään ja toimitetaan laboratorioon. Näin voidaan toimia myös mikäli varsinainen pakkaus suoritetaan muualla kuin näytteenottopaikalla. Huom. pusseihin on selvästi merkittävä ”Apinarokkoepäily” ja informoitava laboratorion työntekijää, jolle näyte viedään. Mikäli näytteet lähetetään eteenpäin, jatketaan pakkaamista alla olevan ohjeen mukaisesti.
- Avaa muovinen Pathopak -kuljetuspurkki.
- Laita imeytyshuopaa purkin pohjalle.
- Laita suljettava kuplamuovipussi Pathopak- kuljetuspurkin sisään.
- Kääri Falcon-kuljetusputket kuplamuoviin yksitellen.
- Laita kuplamuoviin käärityt Falcon-kuljetusputket Pathopak -kuljetuspurkkiin.
- Sulje kuplamuovipussi.
- Tiivistä Pathopak-kuljetuspurkki sellulla ja purkissa olevalla imeytyskankaalla kanteen asti.
- Sulje purkin kansi huolellisesti.
- Kirjoita kuljetuspurkin kylkeen permanent-tussilla, montako näyteputkea kuljetuspurkissa on (esimerkiksi 3 putkea) sekä teksti ”Apinarokkoepäily”.
- Laita Pathopak -kuljetuspurkki takaisin pahviseen kuljetuslaatikkoonsa.
- Sulje laatikko ja sinetöi laatikko sinetöintitarralla.
- Laita laatikon mukaan (ei laatikon sisään) paperinen liite/yleislähete, josta selviää mikä näyte pakkauksessa on (-PoxNho) ja kenelle mahdollisesta positiivisesta vastauksesta soitetaan.
- Näytteet lähetetään kategoria B-lähetyksenä, jolloin ulkolaatikossa on oltava näkyvillä merkintä UN3373 ja BIOLOGINEN MATERIAALI, KATEGORIA B. Lisäksi ulkolaatikon kylkeen merkintä ”Apinarokkoepäily”.
- Kirjoita laatikon ”to/consignee” kenttään vastaanottajan (Fimlabin keskuslaboratorio, mikrobiologia) tiedot ja läheta normaalin reittikuljetuksen mukana Tampereelle.
- Näytteet tulisi säilyttää jääkaappilämpötilassa ja toimittaa tutkittavaan laboratorioon mieluiten kylmäkuljetuksena (+4°C).
Pirkanmaa: Mikäli näytteet otetaan TAYS:ssa, näytteenottajat vievät näytepakkaukset Fimlabin näytteiden vastaanottoon 3krs:een, mistä huolehditaan näytteet mikrobiologialle.
Menetelmä
Nukleiinihappo-osoitus (PCR)
Tulos valmiina
Tutkimusta tehdään arkipäivisin, joten tuloksen valmistuminen riippuu näytteenottoajankohdasta, n. 1-3 vrk.
Tulkinta
Positiivinen tulos Apinarokkoviruksen nukleiinihappo-osoituksessa on merkki infektiosta.
Soitettavat hälyttävät tulokset
Positiiviset tulokset ilmoitetaan paperilähetteessä olevaan puhelinnumeroon.
Lisätiedot
Apinarokkoepäilyssä otettavien muiden tutkimusten osalta katso ohjekirjan ohje, Apinarokko; muut tutkimukset, näytteet ja näytteiden käsittely sekä lähetys
Tutkimuslyhenne | Toimipisteet akkreditoinnin pätevyysalueella | Akkreditoitu |
---|---|---|
4608 | -PoxNhO | Ei | |