Johdanto
Kloridi on ekstrasellulaarinesteen tärkein anioni. Ravinnosta sitä saadaan runsaasti ja se absorboituu suolesta täydellisesti. Normaalisti suurin osa kloridista erittyy munuaisten kautta ja yli 99 % reabsorboituu passiivisesti yhdessä natriumin kanssa. Kloridin jakautuminen ekstra- ja intrasellulaarinesteiden välillä riippuu natriumin jakautumisesta sekä happo-emästasapainosta.
Indikaatiot
Plasman kloridimääritystä käytetään epäiltäessä kloridimenetystilaa tai renaalista tubulaarista asidoosia. Hyperparatyreoosissa ja maitohappoasidoosissa sitä käytetään täydentävänä tutkimuksena. Kloridipitoisuus tarvitaan myös anionivajeen laskemiseen.
Virtsan kloridimääritykset (dU-Cl ja U -Cl) täydentävät elimistön kloriditilanteen selvittelyä. Ulosteen kloridimäärityksen (F -Cl) pyyntöindikaatio on kloridiripuli. Virtsan ja ulosteen kloridimääritykset tuotetaan alihankintana.
Näyteastia
P -Cl: litiumhepariinigeeliputki 5/3 ml
dU-Cl ja U -Cl: kertavirtsa- tai keräysastia
F -Cl: ulostenäytepurkki
Näyte
P -Cl: 1 ml (vähintään 0.5 ml) plasmaa.
dU-Cl ja U -Cl: 1 ml kerta- tai vuorokausivirtsaa erotellaan puhtaaseen erotteluputkeen. Keräysastia säilytetään keräyksen ajan kylmässä. Keräyksen päätyttyä virtsa sekoitetaan, tilavuus mitataan ja merkitään lähetteeseen.
F -Cl: 2 ml (vähintään 0.5 ml) nestemäistä ulostetta. Kiinteä uloste ei sovellu määritykseen.
Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely
Näytteet säilyvät 2 – 3 vrk jääkaapissa (pakastettuna kuukausia). Näytteet voidaan lähettää huoneenlämmössä.
Menetelmä
P -Cl, dU-Cl ja U -Cl: Ioniselektiivinen elektrodi.
F -Cl: Kulometrinen titraus.
Tulos valmiina
P -Cl: arkipäivisin samana päivänä.
dU-Cl, U -Cl ja F -Cl: 2 – 3 vrk:n kuluessa.
Viiteväli
| P -Cl | 96 – 111 | mmol/l | |
| dU-Cl | alle 1 v | 2 – 10 | mmol |
| 1 – 5 v | 15 – 40 | mmol | |
| 6 – 10 v, pojat | 35 – 110 | mmol | |
| 6 – 10 v, tytöt | 20 – 75 | mmol | |
| 11 – 14 v, pojat | 65 – 180 | mmol | |
| 11 -14 v, tytöt | 35 – 170 | mmol | |
| 15 – 60 v | 85 – 260 | mmol | |
| yli 60 v | 95 – 195 | mmol |
F -Cl: kloridiripulissa tulos yleensä yli 90 mmol/l
Tulkinta
P -Cl: Kloridipitoisuus kohoaa metabolisessa asidoosissa, dehydraatiossa, sekä liiallisen NaCl:n saannin yhteydessä. Kloriditaso laskee runsaiden menetysten yhteydessä: oksentelu, imut, tubulusvauriot, lisämunuaiskuoren vajaatoiminta, kompensoitu respiratorinen asidoosi tai metabolinen alkaloosi, diureettilääkitys.
dU-Cl: Virtsaan erittyvään kloridimäärään vaikuttavat ravinnon kloridimäärä, happo-emästasapaino, munuaistubulusten toimivuus, erittyvän natriumin määrä sekä muut kloridin menetykset. Eritys lisääntyy kroonisessa asidoosissa, tubulusvaurioissa ja diureettien käytön yhteydessä. Kloridieritys vähenee ekstrarenaalisten kloridimenetysten lisääntyessä ja liian vähäisen saannin seurauksena. Erityisen alhaisia virtsan kloridipitoisuuksia tavataan kloridiripulipotilailla.
Lisätiedot
Plasma- ja seeruminäytteiden tulostasoissa ei ole eroa.