Johdanto
Amylaasi on digestioentsyymi, jota tuotetaan ja eritetään pääasiassa haimassa ja sylkirauhasissa. Valtaosa seerumissa esiintyvästä entsyymistä eliminoituu erittymällä virtsaan.
Indikaatiot
Akuutin pankreatiitin diagnostiikka. Sylkirauhassairaudet. Se-Amyl tutkitaan tavallisimmin mahakirurgian jälkitilaa arvioitaessa.
Näyteastia
P -Amyl: Li-hepariinigeeliputki 5/3 ml
U -Amyl: tehdaspuhdas muoviputki
Se-Amyl: geelitön Li-hepariiniputki tai tehdaspuhdas muoviputki
Näyte
P -Amyl: 1 ml (vähintään 0.5 ml) plasmaa.
U -Amyl: 2 – 5 ml virtsaa.
Se-Amyl: 1 ml (vähintään 0.5 ml) eritettä.
Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely
P -Amyl: Eroteltu plasma säilyy viikon jääkaappilämpötilassa, lähetys huoneenlämmössä. Pidempiaikainen säilytys ja lähetys pakastettuna.
U -Amyl: Määritys on tehtävä mahdollisimman nopeasti, jos näytteen pH on alle 7, sillä α-amylaasi säilyy huonosti happamassa virtsassa. Lähetys huoneenlämmössä, jos kuljetus kestää korkeintaan vuorokauden. Näyte, jonka pH on yli 7, säilyy 10 vrk jääkaappilämpötilassa.
Se-Amyl: Näyte säilyy jääkaappilämpötilassa ainakin 3 vrk, lähetys huoneenlämmössä.
Menetelmä
Kineettinen mittaus IFCC:n suosituksen mukaan.
Tulos valmiina
Tehdään päivittäin, P -Amyl on päivystystutkimus.
Viiteväli
| P -Amyl | |
| 0 – 2 kk | alle 25 U/l |
| 3 – 6 kk | 7 – 38 U/l |
| 7 – 8 kk | 10 – 53 U/l |
| 9 – 12 kk | 12 – 65 U/l |
| 13 – 18 kk | 15 – 75 U/l |
| 19 – 35 kk | 20 – 90 U/l |
| 3 – 4 v | 30 – 100 U/l |
| 5 – 17 v | 33 – 110 U/l |
| ≥ 18 v | 25 – 120 U/l |
| U -Amyl | 17 – 580 U/l |
| Se-Amyl | Ei viitteellistä raja-arvoa, tulos suhteutetaan plasman amylaasipitoisuuteen. |
Tulkinta
Akuutissa pankreatiitissa veren amylaasiaktiivisuus nousee nopeasti (huippu 12-24h oireiden alusta). Sen sensitiivisyys akuutin pankreatiitin osoittamisessa on noin 70 – 90 %. Korrelaatiota taudin vaikeuteen ei kuitenkaan ole. Sylkirauhasperäisiä syitä aktiivisuuden suurenemiselle ovat esimerkiksi parotiitit ja sylkirauhakivet. Kohonneita plasman amylaasiarvoja voi esiintyä lisäksi mm. haimakystan, sappitietaudin, suolistotukoksen, mahahaavan, umpilisäketulehduksen ja kohdunulkoisen raskauden yhteydessä. Munuaisten vajaatoiminta aiheuttaa myös veren amylaasiaktiivisuuden nousun, koska tällöin sen normaali eliminaatio on hidastunut. Amylaasin erittyminen on hidastunut myös ns. makroamylasemiassa. Tällöin amylaasi on kiinnittynyt johonkin toiseen makromolekyyliin, tavallisimmin immunoglobuliineihin, muodostaen suuren kompleksin, joka ei erity virtsaan. Makroamylasemiassa veren amylaasipitoisuus on jatkuvasti koholla, mutta virtsan amylaasiaktiivisuus on normaali tai matala.
Amylaasiaktiivisuuden alkuperää voidaan tarkemmin selvittää määrittämällä seerumista amylaasin isoentsyymit (1083 S -Amyl-Is).
Virtsan amylaasiaktiivisuus suurenee pääosin samoissa tilanteissa kuin verenkin. Virtsan amylaasitutkimuksen haittana on, että pitoisuus riippuu lisäksi nestetasapainosta ja kaikilta potilailta ei virtsaa saada. Siksi päivystystutkimuksena määritetään veren amylaasiaktiivisuutta. Virtsan amylaasiaktiivisuuskaan ei nouse aina pankreatiiteissa. Suureneminen tapahtuu myös plasmaa hitaammin, samoin normaalistuminen on hitaampaa.
Dreenieritteen suurentunut amylaasipitoisuus voi viitata haimafisteliin. Haimanesteen amylaasiaktiivisuus on miljoonia yksiköitä litrassa ja haimaperäisessä vuodossa eritteen amylaasipitoisuus nousee selvästi. Samanaikainen amylaasimääritys plasmasta tai seerumista on suotava.