Johdanto
Osmolaliteetti tarkoittaa liuenneiden molekyylien ja ionien lukumäärää liuotinkilossa. Hypotalamuksen osmoreseptorit, antidiureettinen hormoni (ADH) ja munuaisten toiminta vaikuttavat osmolaliteettiin.
Indikaatiot
Diabetes insipiduksen erotusdiagnostiikka ja hoidon seuranta. Hyponatremian erotusdiagnostiikka. Aivolisäkkeen seudun leikkaukset.
Potilaan esivalmistelu
nU-Osmol-tutkimukseen potilaan on oltava juomatta 8 h ennen aamuvirtsanäytteenottoa, ei kuitenkaan yli 10 tuntia. Virtsan tulisi kertyä rakkoon 6 – 8 tunnin ajan.
Näyteastia
Seeruminäyte: seerumiputki 5/4 ml. Voidaan ottaa myös geeliputkeen, mutta seerumi erotettava.
Virtsanäyte: säilöntäaineeton muoviputki 5/4 ml
Näyte
S -Osmol: 1 ml seerumia,
nU-Osmol ja U -Osmol: 5 ml hyvin sekoitettua kertavirtsaa tai aamuvirtsaa/yönaikaista keräysvirtsaa, riippuen pyydetystä tutkimuksesta.
Jos näyte otetaan yökeräysnäytteenä, keräysastia on säilytettävä kylmässä keräyksen ajan. Virtsankeräyksessä ei saa käyttää säilöntäainetta.
Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely
Seerumi ja virtsanäytteet säilyvät hyvin suljetussa putkessa jääkaappilämpötilassa 1 vrk, pakastettuna viikon.
Menetelmä
Jäätymispisteen aleneman mittaaminen
Tulos valmiina
Päivystystutkimus.
Viiteväli
| S -Osmol | 285 – 300 mosm/kg H2O |
| nU-Osmol | 600 – 1200 mosm/kg H2O |
| U -Osmol (satunnaisnäyte) | |
| alle 2 v | 50 – 600 mosm/kg H2O |
| 2 v ja vanhemmat | 50 – 1200 mosm/kg H2O |
Tulkinta
Tiloja, joissa S -Osmol laskee, ovat lisämunuaiskuoren vajaatoiminta, hypopituitarismi ja ”vesimyrkytys”. Seerumin hypo-osmolaliteetti kehittyy usein korvattaessa natrium- ja vesihukkaa suolattomalla infuusiolla, esim. glukoosilla.
Seerumin hyperosmolaliteetti on lähes aina seuraus nestemenetyksestä. S -Osmol nousee myös seuraavissa tiloissa: hyperosmolaalinen non-ketoottinen kooma ja diabeettinen ketoasidoosi, etanolimyrkytys, diabetes insipidus ja hyperkalsemia.
Virtsan matala osmolaliteetti johtuu tubulussolujen heikentyneestä kyvystä konsentroida virtsaa. Tätä esiintyy mm. kroonisessa pyelonefriitissä, hypokalemiassa, hyperkalsemiassa ja hypergammaglobulinemiassa sekä joissakin periytyvissä taudeissa. Myös toimivien nefronien vähäinen lukumäärä aiheuttaa virtsan osmolaliteetin laskun.