Johdanto
Varicella zoster -viruksen (VZV) aiheuttama vesirokko on hyvin yleinen ja herkästi tarttuva tauti. Vesirokko sairastetaan yleensä lapsena, pääsääntöisesti ennen kouluikää, jolloin tauti on yleensä lievä. Taudin vakavuusaste nousee iän myötä. Aikuisväestössä sairastamattomia on muutaman prosentin verran. Tauti alkaa yleensä yleisoireilla, joita seuraa 1-2 päivän kuluttua rakkulainen ihottuma. Paranemisen jälkeen kehittyy immuniteetti. Harvinaisena taudinmuotona VZV voi aiheuttaa meningiitin/enkefaliitin. Raskauden aikana primaari-infektio voi tarttua myös äidistä sikiöön. Primaari-infektion jälkeen virus jää pysyvästi elimistöön, ja joissain tilanteissa se voi aktivoitua uudelleen lähinnä vyöruusuna. Vesirokkoon on olemassa tehokas rokote. Rokotuksen jälkeen (6 vk) immuniteetti (IgG positiivinen) voidaan osoittaa >90% rokotetuista.
Indikaatiot
Menetelmä soveltuu ensisijaisesti tuoreen primaarin vesirokon laboratoriodignostiikkaan ja VZV-immuniteetin osoittamiseen infektion tai rokottamisen jälkeen. Reaktivaatiotilanteessa (esim. vyöruusu) tulos on monesti vaikeatulkintainen, ja tälläisissa tilanteissa VZV nukleiinihapon osoitustesti (-VZVNhO) esimerkiksi rakkulanesteestä on ensisijainen tutkimus. Niin ikään keskushermoston infektioepäilyssä (meningiitti/enkefaliitti) VZV nukleiinihapon osoitustesti (-VZVNhO) on ensisijainen tutkimus.
Näyteastia
Seerumigeeliputki 5/4 ml.
Näyte
1 ml seerumia (akkreditoitu tutkimus).
Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely
Seerumi tulee erotella näytteenottopäivänä. Seeruminäyte säilyy 4 vrk jääkaappilämpötilassa, kuljetus huoneenlämmössä. Pidempiakainen säilytys (ja tällöin kuljetus) pakastettuna.
Menetelmä
Entsyymi-immunologinen määritys IgG- ja IgM -luokan vasta-aineille
Tekotiheys
Kaksi kertaa viikossa
Tulos valmiina
Viikon kuluessa
Tulkinta
IgG vasta-aineista vastataan kvantitatiivinen tulos (<150 mIU/mL=negatiivinen; ≥150 mIU/mL=positiivinen), IgM:ssä kvalitatiivinen tulos (pos, pos/neg, neg). Tulkinnassa käytetään valmistajan ilmoittamia viitearvoja. Vastaukseen liitetään tarvittaessa lausunto.
Primaari-infektiossa voidaan yksittäisessä seeruminäytteessä todeta positiivinen IgM ja myöhemmästä parinäytteestä IgG-serokonversio/IgG-tason nousu. Reaktivaatiotilanteessa voidaan todeta IgG-vasta-ainetason nousu parinäytteissä, mutta vaste on monesti vaihteleva. Reinfektiotilanteessa tuleekin ottaa ensisijaisesti VZV nukleiinihapon osoitusnäyte esimerkiksi rakkulanesteestä. VZV-rokotteen jälkeen positiivinen IgG-taso viittaa suojaavaan immuniteettiin.
Virhelähteet
IgM:ssä ristireaktiivisuus muiden Herpes-ryhmän virusten (mm. HSV, EBV) vasta-aineiden kanssa on mahdollista. IgG-menetelmää ei ole erikseen testattu rokotevasteiden mittaamiseen. Vaikka näytteen hemolyyttisyydellä, lipeemisyydellä, korkealla bilirubiinipitoisuudella tai toistetuilla sulatussykleillä ei ole todettu olevan vaikutusta testituloksiin, tälläisistä näytteistä ei suositella määrityksiä tehtäväksi.