Johdanto

Sinkki on elimistölle välttämätön hivenaine, joka esiintyy monen entsyymin rakenneosana.  Sinkkiä tarvitaan myös haavojen parantumiseen. Elimistön suurimmat kudospitoisuudet ovat ihossa, eturauhasessa ja silmän verkkokalvossa; määrällisesti eniten sinkkiä on kuitenkin lihaksissa ja luustossa. Kudosten sinkki on sitoutunut metalloproteiineihin eikä sitä voi ottaa käyttöön puutostiloissa. Verenkierrossa sinkki on sitoutuneena albumiiniin tai alfa2-makroglobuliiniin. Sinkin poistuminen elimistöstä tapahtuu pääasiassa suoliston kautta.

Indikaatiot

Sinkin puutoksen diagnostiikka ja saannin arviointi. Ihottuman, aliravitsemuksen, kasvuhäiriöiden ja haavojen hitaan paranemisen etiologinen selvittely. 
Työperäisen sinkkialtistuksen seurantaan on suositeltavaa käyttää virtsan sinkkimääritystä.

Potilaan esivalmistelu

P -Zn: Sinkkipitoisuus on korkein aamulla ja laskee iltaa kohti sekä aterian jälkeen, minkä vuoksi sinkin puutteen diagnostiikassa näyte suositellaan otettavan aamulla paaston jälkeen.

dU-Zn: Näyte on kontaminaatioherkkä. Työpaikan ilmasta tai työntekijän vaatteista tai iholta astiaan joutunut pöly voi liata näytteen.

Näyteastia

P -Zn: Näyte tulee ottaa hivenaineanalyyseihin tarkoitettuun putkeen (esim NH Trace Elements Sodium Heparin 7/6 ml) ottojärjestyksessä viimeisenä. Putki sekoitetaan hyvin näytteenoton jälkeen. Jos näytteenoton yhteydessä ei tule muita näytteitä, otetaan yksi ylimääräinen veriputki (ns. hukkaputki), jotta ihon pistoskohta ja neula huuhtoutuvat ennen varsinaista näytteenottoa. 

dU-Zn: Kertakäyttöinen virtsankeräysastia ja tehdaspuhdas PP-muoviputki (sama kuin huumetestausnäytteissä)

Näyte

P -Zn: Vähintään 1 ml plasmaa. Näyte sentrifugoidaan 4h kuluessa näytteenotosta ja plasma siirretään kaatamalla lisäaineettomaan valkokorkkiseen putkeen (Vacuette 454001). Näyte ei saa olla hemolysoitunut.

dU-Zn: Vuorokausivirtsa kerätään kertakäyttöiseen virtsankeräysastiaan. Keräysastiassa tai sen korkissa ei saa olla kumista valmistettuja osia esim. korkin tiiviste. Virtsa pidetään kylmässä koko keräyksen ajan. Keräyksen jälkeen vuorokausivirtsa sekoitetaan, sen tilavuus mitataan ja virtsasta siirretään kaatamalla 10 ml:n näyte tehdaspuhtaaseen putkeen. Vuorokausivirtsan määrä ja keräysaika merkitään näytepyyntötarraan näkyviin.

Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely

P -Zn: Eroteltu plasmanäyte säilyy viikon jääkaapissa. Lähetys huoneenlämmössä.

dU-Zn: Virtsanäyte säilyy viikon jääkaapissa. Lähetys huoneenlämmössä.

Menetelmä

P -Zn ja dU-Zn: Atomiabsorptiospektrofotometria (AAS)

Tulos valmiina

Noin viikon kuluessa

Viiteväli

P -Zn:

Altistumattomien viiterajat

Vastasyntyneillä sinkin viitevälin yläraja on noin 10% aikuisia korkeampi, mutta se laskee lapsuuden aikana.

dU-Zn: 2.3 – 12.2 µmol

Tulkinta

Sinkin puutokseen voi johtaa puutteellinen imeytyminen ravinnosta tai lisääntynyt menetys esimerkiksi suoliston tai haavaeritteiden (palovammapotilaat) kautta.  Alentuneita plasman sinkkipitoisuuksia todetaankin erilaisissa malnutritio- ja malabsorptiotiloissa, maksakirroosissa, maligniteeteissa sekä pitkäaikaisessa parenteraalisessa ravitsemuksessa. Puhdas dietäärinen sinkinpuutetila on verraten harvinainen.  Kupari ja rauta voivat häiritä sinkin imeytymistä.  Alentuneita sinkkipitoisuuksia todetaan myös mm. raskausaikana ja infektioiden yhteydessä.

Pienillä lapsilla sinkin puute saattaa ilmetä anoreksiana, uneliaisuutena ja kehityksen hitautena. Acrodermatitis enteropathica on autosomissa peittyvästi periytyvä harvinainen aineenvaihduntatauti, joka on todettavissa jo pikkulapsilla (iho- ja suolisto-oireinen sinkin metaboliahäiriö, johon liittyy kasvuhäiriö).

Kohonneita sinkkipitoisuuksia esiintyy sinkkialtistuksen lisäksi paaston aikana ja katabolisissa tiloissa, joten potilaan kliininen tila on otettava huomioon vastausta arvioitaessa. Sinkin liikakäyttö esimerkiksi vitamiini- ja ravintovalmisteissa ei yleensä johda sinkkimyrkytykseen, koska ylimäärä poistuu normaalisti ulosteeseen ja virtsaan. Sinkin liikakäytöstä voi kuitenkin aiheutua kuparivaje, sillä sinkki estää kuparin imeytymistä suolistosta.

Altistuminen sinkkihuuruille tai -savuille (tavallisimmin sinkkioksidi) voi aiheuttaa äkillisen metallikuumeen (sinkkikuume).

Sinkin puute ja alentunut plasmapitoisuus näkyvät yleensä myös virtsaan erittyvän sinkin määrän vähenemisenä. Kuitenkin joihinkin sinkinpuutostiloihin liittyy lisääntynyt sinkin erittyminen virtsaan. Tällaisia tiloja ovat maksakirroosi, runsas alkoholinkäyttö, virushepatiitit sekä pitkäaikainen parenteraalinen ravitsemus. Keräysvirtsa kontaminoituu helposti ympäristössä olevalla sinkillä.

Virhelähteet

Hemolysoituneesta plasmanäytteestä saadaan virheellisen korkea plasman sinkkipitoisuus. Myös hyytymät häiritsevät määritystä, mikäli näyte on sekoitettu huonosti.