Indikaatiot

Normaalisti rivaroksabaanipitoisuuden seuranta ei ole tarpeen. Pitoisuuden määrittäminen on tarpeen erikoistilanteissa kuten epäiltäessä ali- tai yliannostusta ja haluttaessa tietää antikoagulaation aste esim. ennen päivystysleikkausta. Periaatteessa tutkimusta voi käyttää myös komplianssin tutkimiseen, mutta lääkkeen lyhyen puoliintumisajan takia tutkimus kertoo vain lääkkeen käyttämisestä lähiaikana.

Näyteastia

Lisäaineeton hukkaputki 5/4 ml

Hyytymistekijäputki 9NC /natriumsitraatti 3,2% / 0,109 M, 5/2,7 ml

Näyte

Poisheitettävä hukkaputki:

4 ml verta lisäaineettomaan hukkaputkeen tai 2,7 ml verta sitraattiputkeen

Varsinainen näyte:

2,7 ml verta sitraattiputkeen

Näytteen säilytys, kuljetus ja esikäsittely

Määritys voidaan tehdä primääriputkesta 4 tunnin kuluessa näytteenotosta. Muussa tapauksessa plasma erotetaan. Plasma säilyy 8 h huoneenlämmössä ja ainakin kuukauden pakastettuna. Ei jääkaappisäilytystä.

Menetelmä

Fotometrinen (synteettisen kromogeenisen substraatin avulla).
Menetelmä mittaa kuinka paljon potilaan plasma inhiboi hyytymistekijä X:tä (anti-FXa -aktiivisuus) ja tulos muutetaan rivaroksabaanipitoisuudeksi käyttämällä tunnettua rivaroksabaanivakiota.

Tulos valmiina

Päivystystutkimus.

Viiteväli

Normaalisti plasmassa ei ole rivaroksabaania.

Tulkinta

Menetelmän mittausalue on 20 – 500 µg/l.

Normaalisti lääkkeen pitoisuuden monitorointia ei tarvita: annosvaste on suhteellisen ennustettava. Maksimipitoisuus plasmassa saavutetaan yleensä 1-4 tuntia lääkkeenoton jälkeen ja lääkeaineen puoliintumisaika on normaalisti 7-11 h. P -aFXaRiv -tutkimusta voidaan käyttää ongelmatilanteissa, mutta päätöksentekorajat ovat vielä vakiintumatta.

Virhelähteet

Tutkimus ei ole spesifinen rivaroksabaanille ja myös muut hyytymistekijä Xa:han vaikuttavat lääkkeet (esimerkiksi pienimolekyyliset hepariinit) näkyvät tässä tutkimuksessa vääränä pitoisuutena, vaikka potilasta ei olisi hoidettu rivaroksabaanilla.

Tutkimus ei sovellu anti-FXa-aktiivisuuden mittaamiseen andeksaneetti alfan antamisen jälkeen (menetelmä arvioi tällöin lääkepitoisuuden virheellisen suureksi). Näissä tapauksissa hoidon seurannan tulee perustua pääasiassa kliinisiin parametreihin.