Fimlab voi tarjota unelmien harjoittelupaikan myös IT-alan opiskelijalle
Fimlab tarjoaa harjoittelupaikan vuosittain yli sadalle opiskelijalle. Suurin osa harjoittelupaikoista sijoittuu laboratorio- ja näytteenottopuolelle, mutta paikkoja on tarjolla myös IT-alan opiskelijoille, sillä Fimlab on myös teknologian moniosaaja.
Sara Kopsa aloitti harjoittelijana Fimlabin riveissä viime vuoden toukokuussa. Tieto- ja viestintätekniikan insinööriopiskelijalle harjoittelupaikka automaatiotestauksen parissa oli mieleinen, ja hän päätyi tekemään myös opinnäytetyönsä Fimlabille.
Vaikka automaatiotestaus oli Kopsalle vain etäisesti tuttua, oppi tarttui nopeasti.
– Minuun ei kohdistettu paineita, ja sain opetella uutta rauhassa. Pääsin järjestelmästä nopeasti kärryille ja sain myös apua ja juuri sopivia tehtäviä kehittyäkseni nopeasti, Kopsa kuvailee.
Myös Fimlabin IT-projektijohtaja Tarmo Jukarainen painottaa, että harjoittelijoille pyritään tarjoamaan mielekästä tekemistä, mikä hyödyttää samalla Fimlabia.
– Meillä opiskelija näkee työelämää ja pääsee kehittämään rauhassa omia taitojaan. Olemme panostaneet viime aikoina erityisesti testiautomaatioon, ja varmistamme erilaisten ohjelmistojen laadun automaatiotesteillä. Sara tuli tähän prosessiin mukaan suoraan koulusta, mutta hänen työpanoksensa on ollut todella tärkeä ja hyöty laadunvalvonnan kehittämiseksi konkreettinen, Jukarainen kehuu.
Lisää harjoittelijoita kaivataan mukaan
Fimlab on laboratoriopalveluiden ohella teknologiayritys, joka kehittää itse osan omista järjestelmistään ja ohjelmistoistansa. Mukaan kehitykseen kaivataan myös uusia tekijöitä, ja harjoittelu onkin yksi kanava uusien osaajien löytämiseksi. Monet harjoittelijat tai lopputyönsä Fimlabille tehneet ovat valmistumisensa jälkeen jatkaneet töitä tutuksi tulleessa organisaatiossa.
Harjoittelijalta odotetaan Jukaraisen mukaan halua oppia sekä sopivaa teknistä pohjaa, kuten opintoja alalla. Harjoittelijan työtehtävät ovat oikeita kehitystehtäviä, jotka edistävät parhaimmillaan koko organisaation toimintaa. Harjoittelijalle annetaan mahdollisuus kehittyä juuri niillä osa-alueilla, jotka itseä eniten kiinnostavat.
– Minulla oli koko harjoittelun ajan tunne, että minuun luotettiin ja sain vapauden tehdä töitä omalla tyylilläni. Fimlabin käyttämien järjestelmien moniulotteisuus tuli yllätyksenä, mutta opin paljon uutta. Oli hienoa, että tekemälläni teknisellä työllä oli konkreettinen hyöty koko organisaatiolle, Kopsa sanoo.
Jukarainen on kokonaisuudessaan tyytyväinen Kopsan harjoittelupanokseen. Kopsa yllätti positiivisesti kyvyllään ottaa vaikeammatkin kokonaisuudet nopeasti haltuun.
– Kaipaamme myös jatkossa Saran kaltaisia motivoituneita ja oppimishaluisia opiskelijoita harjoittelijoiksi. Olemme myös teknologiatalo, jolla on monipuolisia mahdollisuuksia innokkaille opiskelijoille! Jukarainen kiteyttää.
Tulevaisuuden tekijöitä Fimlabille
Fimlabin oppilaitosyhteistyö tarkoittaa sekä harjoittelupaikkojen tarjoamista että koulutuksen kehittämistä. Tammikuussa 2022 alkaa Jyväskylässä jälleen bioanalyytikkokoulutus, jonka järjestämisessä Fimlab on ollut tiiviisti mukana.
Bioanalyytikon tutkinto-ohjelman järjestäminen useamman vuoden jälkeen Jyväskylässä pohjautuu vahvasti käytännön tarpeeseen – bioanalyytikkoja tarvitaan Suomessa lisää. Fimlabilla ollaan tyytyväisiä koulutuksen alkamisesta. Fimlabin HR Partner Jaana Piikkilä avaa koulutuksen käytännön toteutusta:
– Bioanalyytikon koulutus toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) ja Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) kanssa. Osa koulutuksesta toteutetaan lähiopetuksena Jyväskylässä sekä Tampereella ja osa ajan hengen mukaisesti virtuaalisesti.
Fimlab tarjoaa harjoittelupaikkoja erityisesti laboratorio- ja näytteenottopuolelle. Bioanalyytikon koulutus sisältää myös esimerkiksi kliinistä fysiologiaa, jonka harjoittelut tehdään yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa.
– Lähes kaikki opiskelijat tulevat kuitenkin Fimlabille harjoitteluun jossakin vaiheessa opintojaan, Piikkilä jatkaa.
Harjoittelupaikasta työpaikka
Harjoittelusta on luonteva siirtyä työhön samaan paikkaan. Fimlabilla on tästä vakuuttavaa numerodataa viime vuosilta. Vuonna 2020 Fimlabilla oli 126 harjoittelijaa, joista 86 on työllistynyt Fimlabille joko vakituiseen tai määräaikaiseen työsuhteeseen tai vaihtoehtoisesti kesä- tai keikkatöihin.
– Kun opiskelija on ollut meillä harjoittelussa, ja Fimlab on hänelle jo tuttu, myös töiden aloittaminen meillä on helpompaa, Piikkilä perustelee.
– Fimlabilla oman osaamisen syventämiseen tai laajentamiseen on monia mahdollisuuksia, omien kiinnostuksenkohteiden mukaan. Halusitpa erikoistua työssäsi pieneen osa-alueeseen tai saada paljon vaihtelua ja monipuolisuutta työhön, tai jos toive on elämäntilanteen mukaan vaihtaa maisemaa, isossa ja monipaikkaisessa organisaatiossa löytyy erilaisia vaihtoehtoja. Fimlab on erinomainen työpaikka bioanalyytikolle, summaa Piikkilä.
Jyväskylän bioanalyytikkokoulutus alkaa tammikuussa 2022. Haku koulutukseen tapahtuu syksyn yhteishaussa 1.-15.9.2021. Lue lisää >>
Tiivis oppilaitosyhteistyö luo pohjan uusien fimlabilaisten löytymiselle
Fimlab tekee tiivistä oppilaitosyhteistyötä eri koulutusasteiden kanssa. Yhteistyö tarkoittaa sekä harjoittelupaikkojen tarjoamista että opetustyön kehittämistä.
Fimlabin merkittävin oppilaitosyhteistyötaho on Tampereen ammattikorkeakoulu, jonka bioanalytiikan opiskelijoista lähes kaikki suorittavat jossain opintojensa vaiheessa harjoittelun Fimlabilla. Esimerkiksi viime syksynä TAMKin opiskelijoiden harjoittelujaksoja oli 82.
– Jotkut tekevät jopa kaikki harjoittelunsa meillä, kertoo Fimlabin HR Partner Jaana Piikkilä.
Tärkeä yhteistyötaho on myös Savonian ammattikorkeakoulu, jossa neljä Fimlabilla vakituisessa työsuhteessa olevaa henkilöä suorittaa bioanalyytikon tutkintoa työnsä ohella. Lisäksi yhteistyötä tehdään muun muassa Tampereen yliopiston, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian sekä Tampereen ammattiopiston kanssa.
Opiskelijoiden ammatillisen kasvun mahdollistamisen ohessa yhteistyö oppilaitosten kanssa tarjoaa myös lukuisia rekrytointimahdollisuuksia. Vuoden 2020 reilusta sadasta harjoittelijasta 86 on työllistynyt Fimlabille joko vakituiseen tai määräaikaiseen työsuhteeseen tai vaihtoehtoisesti kesä- tai keikkatöihin.
– Kun opiskelija on saanut jo harjoittelun yhteydessä perusperehdytyksen ja Fimlab on heille tuttu, myös töiden aloittaminen on helpompaa, Piikkilä perustelee.
Opiskelijaohjauksen laatulupaus saanut positiivista palautetta
Fimlabissa on laadittu hoitohenkilöstön aloitteesta opiskelijaohjauksen laatulupaus, jossa kerrotaan avoimesti niistä ajatuksista, joiden pohjalta Fimlabilla opiskelijoiden ohjauksessa toimitaan. Laatulupauksessa luvataan auttaa opiskelijoita kasvamaan ammatillisesti ja kehittymään harjoittelujakson aikana niissä tehtävissä, jotka hänelle on oppimistavoitteiden mukaisesti annettu.
– Laatulupaus on jaettu harjoitteluun tuleville videon muodossa. Vaikka lupaus on ollut käytössä vasta vähän aikaa, olemme saaneet siitä erinomaista palautetta, Piikkilä kertoo.
Esimerkiksi erään opiskelijan palautteessa todettiin, että Fimlabille oli helppoa tulla harjoitteluun, koska lupaus osoitti organisaation olevan aidosti kiinnostunut opiskelijoista. Palautteen mukaan Fimlab on myös onnistunut täyttämään antamansa lupauksen.
– Opiskelijoilta saamamme palaute on aina ollut hyvää, mutta systemaattinen ja suunnitelmallinen työ opiskelijaohjauksen kehittämiseksi on näkynyt entistä parempana palautteena, Piikkilä iloitsee.
Harjoitteluiden lisäksi Fimlab tarjoaa vuosittain yli sata kesätyöpaikkaa. Kesätyörekry on nyt käynnissä, ja töitä on tarjolla etenkin bioanalyytikko-opiskelijoille ja muille näytteenottovalmiudet omaaville. Työtehtävät näytteenoton tai analytiikan puolelta määräytyvät aina kesätyöntekijän opintojen vaiheen ja aiemman työkokemuksen mukaan.