Tampereella kemian laboratoriosta alkuvuonna eläköitynyt laboratoriohoitaja Arja Suopelto on tehnyt harvinaislaatuisen uran ja ollut aitiopaikalla mukana kehittämässä muun muassa alan automaatiota. Esihenkilötyön ja lukuisten kehitysprojektien lisäksi hän on aina nauttinut myös potilaiden kohtaamisesta ja näytteenotosta.

Arja Suopellon aloittaessa työt Tampereen keskussairaalan keskuslaboratorion kliinisen kemian ja hematologian yksikössä vuonna 1979 automaatio oli vasta alkutekijöissään ja mikroskooppi oli yksi tärkeimmistä työvälineistä.

– Työurani on ollut mielenkiintoinen heti ensipipetoinnista lähtien. Olen saanut olla mukana kehittämässä käsityövaltaista työtä kohti isoa automaatiota. Teimme uraauurtavaa työtä esimerkiksi 1980-luvun puolivälissä kehittämällä Suomen ensimmäistä ATK-ohjelmistoa, jossa näytteiden mikroskopoinnista saadut tulokset siirrettiin tietokonepäätteelle, Suopelto muistelee.

Ohjelmiston kehittäminen yhdessä ATK-osaston kanssa oli peruslaboratoriotyön ohessa vaikeaa, mutta ainutlaatuisuudessaan erittäin motivoivaa. Kaikki ratkaisut oli mietittävä alusta alkaen, koska ei ollut olemassa mitään valmista pohjaa. Lopulta oli käänteentekevää siirtyä käyttämään tietojärjestelmiä sen sijaan, että potilaiden nimet ja tulokset kirjoitettiin käsin mustiin vihkoihin. Kollegoita tuli Kuopiosta asti katsomaan ja oppimaan, miten Tampereella tehdään.

Käsissä koko sairaalamaailman kirjo

Suopellon mielestä yksi työn antoisimmista asioista on potilaiden kohtaaminen. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat olleet tarpeen eri-ikäisten ja eri sairauksista kärsivien potilaiden kanssa.

– Olen aina pitänyt näytteenotosta ja sisäistänyt sen olevan yksi tärkeimmistä tehtävistäni, vaikka olen toiminut urani aikana myös esihenkilönä ja erilaisissa kehityshankkeissa. Näytteenotto on arvokas kohtaaminen, josta saa paljon myös itselleen.

Laboratoriotyössä saa kohdata harvinaislaatuisella tavalla koko sairaalamaailman kirjon. Mikään muu terveydenhuollon ammattiryhmä ei pääse näkemään kokonaisuutta samalla tavalla.

– Laboratoriohoitajana olen päässyt kohtaamaan potilaita mitä erilaisimmissa tilanteissa – muun muassa synnytyshuoneessa, dialyysissa tai leikkaussalissa. Siinä täytyy muuttua moneksi ja osata kohdata ihminen vaikeallakin hetkellä. Moni potilas on luullut minun olevan osa hoitotiimiä ja saattanut kertoa minulle enemmän elämästään. Jotkut kohtaamiset ovat olleet todella mieleenpainuvia.

Rohkeasti kohti uusia tehtäviä

Laboratorioalan sisältö ja merkitys potilaan hoitokokonaisuudessa tulee tänä päivänä paljon paremmin esille kuin Suopellon uran alkuaikoina.

– Minua on aina kiinnostanut myös lääketieteellinen puoli ja se, mihin laboratoriotutkimukset liittyvät. Hienointa on ollut nähdä, kuinka suuri laboratoriovastausten vaikutus on potilaiden hoidossa. Vasta iän myötä olen oppinut ymmärtämään, kuinka valtavan merkityksellistä työtä olen saanut tehdä.

Opinhaluinen ja uudesta innostuva Suopelto on saanut laboratoriossa luoda omanlaisensa uran ja valita monesta osa-alueesta itselleen sopivimmat. Kokemusta on kertynyt kliinisen kemian ja hematologian lisäksi muun muassa eritelaboratoriosta ja verikeskuksesta.

– 1990-luvun alussa aloimme kehittää ja testata huumausainemäärityksiä. Tein tuolloin paljon yhteistyötä kemistin kanssa, kun pystytimme uusia analyyseja. Kaikki uudet tutkimukset syntyvät tarpeeseen, kuten tässäkin tapauksessa.

Suopellon työarki on ollut ajoittain hektistä, kun peruslaboratoriotyön ohessa on ollut hoidettavana esihenkilön hallinnolliset vastuut, opiskelijoiden ohjaus ja vaativat kehitysprojektit. Laboratorioissa on ollut tapana kierrättää hoitajia eri työpisteissä tutkimusyksikön sisällä, mikä on osaltaan lisännyt osaamista, mutta ollut myös vaativaa.

– Olen kasvanut koko ajan ammatissani ja saanut itselleni paljon. Työ on ollut niin kiinnostavaa ja imaissut minut täysin mukaansa, Suopelto naurahtaa.

Ihanat työkaverit, hyvä ja innostava työyhteisö ovat auttaneet pysymään työn imussa mukana koko pitkän uran ajan.